UNDP: Disinformaation ja misinformaation leviäminen uhkaa kansallisia pandemiatoimia
10. kesäkuu 2020
Koronaviruksesta leviää harhaanjohtavaa ja väärää tietoa – hallitusten on johdettava taistelua misinformaatiota ja disinformaatiota vastaan
New York, 10. kesäkuuta 2020 – YK:n kehitysohjelma UNDP:n mukaan hallitusten on ryhdyttävä toimiin kiihtyvällä tahdilla leviävää harhaanjohtavaa ja valheellista tietoa vastaan. Disinformaatio ja misinformaatio uhkaavat pahentaa koronaviruksen vaikutuksia entisestään.
Olemalla kansalaisten tukena ja vahvistamalla yhteiskunnan keskinäistä luottamusta, kansalliset hallitukset voivat pienentää misinformaatiosta aiheutuvaa uhkaa ja siten suojella ihmishenkiä ja elinkeinoja. UNDP tekee tiivistä yhteistyötä kansallisten instituutioiden, sekä tiedotusvälineiden ja kansalaistoimijoiden kanssa, auttaakseen taistelussa disinformaation ja misinformaation leviämistä vastaan. Työtä tehdään esimerkiksi tukemalla aloitteita, jotka hyödyntävät sosiaalista mediaa ja verkkosivuja oikean tiedon jakamiseksi koronaviruksesta.
Ohjeistukset koronaviruksesta muuttuvat nopeasti lääketieteellisen ymmärryksen kehittyessä. Tämä nopea kehitys ja viruksen ihmishenkiä ja toimeentuloja turmeleva vaikutus ovat johtaneet tiedonjanoon. Ihmiset ympäri maailman ovat turvautuneet sosiaaliseen mediaan, epävirallisiin uutislähteisiin sekä äärijournalismiin – tahoihin, jotka ovat myös kylväneet pelkoa, leimaamista, syrjintää ja sekaannusta.
“Väärien parannuskeinojen, syyllistämisen, salaliittoteorioiden ja valeuutisten tsunami, joka on vallannut tiedotusvälineet erityisesti verkossa, on luonut kaoottisen tietoympäristön. Se ei ainoastaan heikennä julkisen terveydenhuollon toimien tehokkuutta, vaan johtaa myös väkivaltaan ja syrjintään, sekaannukseen, pelkoon ja kiistatta pitkäaikaisiin yhteiskunnallisiin haittoihin,” kertoo UNDP:n pääjohtaja Achim Steiner.
“Kokemukset HIViin ja Ebolaan vastaamisesta ovat opettaneet, että meidän on yhdistettävä voimamme torjuaksemme misinformaatiota ja leimaamista, tukeutumalla toimissamme tieteeseen, tutkimusnäyttöön, ihmisoikeuksiin ja solidaarisuuteen. Vaikka monet toimijat ovat vastuussa väärän tiedon torjumisesta, todellista edistystä ei voida saavuttaa ilman hallitusten johtajuutta,” Steiner lisää.
Nykyajan haasteena on, että disinformaation ja misinformaation levittämisen välineet ja taktiikat ovat nyt kaikkien ulottuvilla, joten kuka tahansa – mukaan lukien valtiolliset toimijat – voi käyttää COVID-19-pandemiaa oman agendansa edistämiseen. Esimerkiksi Bruno Kessler -säätiön tutkijat analysoivat 112 miljoonaa pandemiaan liittyvää julkista sosiaalisen median julkaisua ja havaitsivat, että 40 prosenttia julkaisuista perustui epäluotettaviin lähteisiin. Lisäksi lähes 42 prosenttia 178 miljoonasta koronavirukseen liittyvästä twiitistä oli bottien julkaisemia. Samaan aikaan Reuters Institute havaitsi, että noin kolmasosa sosiaalisen median käyttäjistä on kertonut nähneensä vääriä tai harhaanjohtavia tietoja koronaviruksesta, kun taas tutkimuslaitos Pewin tutkimus osoittaa, että ihmiset, jotka saavat uutisensa ensisijaisesti sosiaalisen median kautta, altistuvat todennäköisemmin valheelliselle tiedolle.
Somaliassa, jossa šeikkien ja imaamien (uskonnollisten johtajien) äänet ovat erittäin vaikutusvaltaisia, UNDP teki yhteistyötä pääministerin kanslian ja uskonnollisten asioiden ministeriön kanssa järjestääkseen kolmipäiväisen kampanjan Mogadishussa, Shekih Ali Dheeren ja muiden korkea-arvoisten henkilöiden johdolla. Videot ja grafiikat ovat nyt tavoittaneet noin miljoona ihmistä sosiaalisessa mediassa ja niitä käytetään myös TV:ssä ja radiossa.
UNDP:n tuella Somalian uskonnollisten asioiden ministeriö perusti myös verkkosivut, jotka tarjoavat ohjeita turvallisista hautaustekniikoista ja sisältävät useita eri tietolähteitä. Lisäksi sivusto auttaa uskonnollisia yhteisöjä lahjoittamaan ja toimittamaan tarvikkeita, kuten kasvosuojia ja saippuaa. UNDP perusti Somalian ensimmäisen koronavirusverkkosivuston, ja teki yhteistyötä Somalian suurimman televiestintäyhtiön Hormuudin kanssa, toimittaakseen miljooniin puhelimiin viestin, joka sisältää tärkeää tietoa koronaviruksesta sekä linkin verkkosivustolle.
Libanonissa UNDP käynnisti yhteistyössä viestintäministeriön, WHO:n ja UNICEFin kanssa kansallisen kampanjan väärän tiedon leviämisen estämiseksi, vähentääkseen ihmisten haavoittuvaisuutta harhaanjohtavalle tiedolle ja vahvistaakseen valtion valmiuksia taistella sitä vastaan. Faktantarkistukseen tarkoitettu verkkosivusto on kehitteillä ja tiedotuskampanja käynnistettiin kannustamaan ihmisiä pysähtymään ja ajattelemaan ennen tiedon jakamista eteenpäin.
Guinea-Bissaussa UNDP ja terveysministeriö auttoivat faktantarkistukseen tarkoitetun verkkosivun (www.nobaschecker.org) kehittämisessä, joka auttaa portugalinkielisiä saamaan luotettavaa tietoa koronaviruksesta. Keräämällä laajan verkoston faktantarkastajia – journalisteja, lääkäreitä ja taloustieteilijöitä – Guinea-Bissausta ja maailmalta, sivusto pyrkii taistelemaan pandemiasta liikkuvaa disinformaatiota vastaan tarjoamalla faktoja ja luotettavia uutisia.
“Parhaat aseet, joita mikä tahansa hallitus voi nyt käyttää, ovat avoimuus, diplomatia ja yhteistyö. Hallitukset voivat näyttää esimerkkiä osoittamalla, että teknologiaa voi käyttää rehellisesti. He voivat neuvotella suurten teknologiayritysten kanssa, edistää kansallisia kampanjoita digitaalisen lukutaidon parantamiseksi, tukea faktantarkastusta ja antaa toimittajien tehdä työnsä. Tähän sijoittaminen maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti osallistavien ja tietoisten yhteiskuntien ja osallistuvien kansalaisten muodossa,” kertoo UNDP:n Oslo Governance Centre:n johtaja Malin Herwig.
“Hallitukset, jotka salaavat tietoja, tukahduttavat mielipiteitä tai kylvävät jakolinjoja pandemian keskellä, hyötyvät siitä hyvin vähän. Lähitulevaisuudessa se johtaa ylikuormitettuihin terveydenhuoltojärjestelmiin, vihaisiin ja hämmentyneisiin kansalaisiin, ylikuormitettuihin turvallisuusjoukkoihin sekä syventyviin jakolinjoihin ja eriarvoisuuteen. Pitkällä aikavälillä se heikentää edelleen demokraattisia arvoja ja periaatteita, ihmisoikeuksia ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta”, Herwig lisää.
YK käynnisti viime viikolla Verified-aloitteen, jolla pyritään torjumaan väärää tietoa koronaviruksesta. Työtä tehdään lisäämällä luotettavien ja oikeiden tietojen määrää sekä levikkiä. Aloite tarjoaa tietoa kolmesta aiheesta: tieteen roolista ihmishenkien pelastamiseksi, solidaarisuuden roolista paikallisen ja globaalin yhteistyön edistämiseksi sekä ratkaisuista, joiden avulla voidaan kerätä tukea niille ihmisille, joita kriisi koskettaa. Se edistää myös elvytyspaketteja, joilla puututaan ilmastokriisiin ja köyhyyden, eriarvoisuuden ja nälän perimmäisiin syihin. Yhteistyössä UNDP:n, muiden YK-järjestöjen, YK:n maatiimien, vaikuttajien, kansalaisyhteiskunnan, yritysten ja mediaorganisaatioiden kanssa, aloite jakaa luotettavaa sisältöä ja työskentelee sosiaalisen median alustojen kanssa koronavirukseen liittyvän vihan ja haitallisten väitteiden kitkemiseksi.