UNDP:n raportti piirtää synkän kuvan Afganistanista vuosi vallanvaihdon jälkeen

Toimeentulojen ja työpaikkojen tukeminen on välttämätöntä peräkkäisten talouskriisien ratkaisemiseksi

7. October 2022

Bruttokansantuotteen (BKT) laskiessa tasaisesti vuodesta 2008 lähtien, Afganistan oli ennen vallanvaihtoa turvautunut kansainväliseen apuun talouden ylläpitämiseksi. Sen osuus julkisen talouden kokonaismenoista oli 75 prosenttia ja lähes 40 prosenttia BKT:stä vallanvaihdon hetkellä. Ulkomaiset avunantajat keskeyttivät suurelta osin avun vallanvaihdon jälkeen.

UNDP Afghanistan

Statement by the UNDP Administrator on Taliban Ban on Afghan Women Working with United Nations
 

Kabul/New York – Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma UNDP:n uuden raportin mukaan, vuosi Talebanin valtaantulon jälkeen Afganistan on kohdannut peräkkäisiä kriisejä ja talouden lamaantumisen, jota humanitaarinen apu yksinään ei pysty ratkaisemaan.

Raportin laskelmien mukaan Afganistanin jo taantuvasta laillisesta taloudesta on kadonnut lähes 5 miljardia Yhdysvaltain dollaria elokuun 2021 jälkeen, mikä on kumoamassa 12 kuukaudessa viimeisen kymmenen vuoden aikana saavutetun kehityksen.

Ruokaköyhyyden estämiseksi tarvittavien välttämättömien hyödykkeiden hinta on tällä välin noussut 35 prosenttia, mikä ajaa köyhemmät kotitaloudet velkaantumaan entisestään tai myymään omaisuuttaan selviytyäkseen. Lähes 700 000 työpaikkaa on kadonnut, mikä uhkaa entisestään COVID-19-pandemian, konfliktin, kuivuuden ja Ukrainan sodan vaikutuksista kärsivää väestöä.

”Afganistanilaiset ovat olleet äärimmäisen vaikeiden olosuhteiden alaisena. He ovat selviytyneet lukuisista haasteista viimeisten 40 vuoden aikana ja osoittaneet valtavaa sopeutumiskykyä. Viimeiset 12 kuukautta ovat kuitenkin tuoneet mukanaan peräkkäisiä kriisejä: humanitaarisen hätätilan, talouden taantuman sekä pankki- ja rahoitusjärjestelmien lamautumisen. Tämän lisäksi tytöiltä on evätty pääsy toisen asteen koulutukseen ja naisten liikkumiselle sekä talouteen osallistumiselle on asetettu rajoituksia", todetaan UNDP:n raportissa One Year in Review: Afghanistan Since August 2021.

"Afganistan on kokenut talousromahduksen viimeisten 12 kuukauden aikana. YK:n vahva, koordinoitu vastaus kriisiin osoittautui ratkaisevan tärkeäksi tekijäksi pyrkiessämme estämään katastrofin viime talvena. Viime vuoden oppien perusteella on välttämätöntä tukea lisätoimenpiteitä, mukaan lukien räätälöityjä toimenpiteitä eri sektoreilla puolen miljoonan ihmisen toimeentulon parantamiseksi, välttääksemme syvemmän kriisin,” sanoi UNDP:n pääjohtaja Achim Steiner.

”Meidän on autettava afgaaneja selviytymään tulevasta talvesta muun muassa ABADEI-ohjelmamme avulla, jonka tavoitteena on tukea kahden miljoonan ihmisen toimeentuloa ja työmahdollisuuksia seuraavan kahden vuoden aikana keskittyen erityisen haavoittuviin ryhmiin, kuten naisyrittäjiin ja nuoriin.”

Afghanistan employment
UNDP Afghanistan

Raportti piirtää synkän kuvan maan julkisesta taloudesta, jonka ongelmat alkoivat yli kymmenen vuotta ennen elokuun 2021 vallanvaihtoa. BKT:n ollessa tasaisessa laskussa vuodesta 2008 lähtien, Afganistan oli alkanut luottaa kansainväliseen apuun talouden ylläpitämiseksi. Kansainvälisen avun osuus oli 75 prosenttia valtion kokonaismenoista ja lähes 40 prosenttia BKT:stä vallanvaihdon hetkellä. Ulkomaiset avunantajat keskeyttivät suurelta osin avun Talibanin valtaantulon jälkeen. 

Ulkoisen taloudellisen tuen hiipuessa, Afganistanin on täytynyt turvautua rajallisiin kansallisiin tuloihin maataloustuotteiden ja kivihiilen viennistä. Viranomaiset ovat pyrkineet korjaamaan tulovajeita torjumalla korruptiota keskeisissä tulovirroissa, kuten tullissa, ja ottamalla yhteyttä yksityiseen sektoriin ja ulkomaisiin sijoittajiin.

Muun muassa kaksi vuosikymmentä kestänyt vahva riippuvuus kansainvälisestä avusta ja tuonnista, teollistumisen ja kilpailukyvyn puute sekä rajoitettu liikkuvuus ja yhteydet alueiden välillä, ovat hidastaneet Afganistanin kehitystä, kerrotaan raportissa.

UNDP:n analyysi ennustaa, että naisten työnteon rajoittaminen voi johtaa jopa miljardin dollarin taloudellisiin menetyksiin – tai maan bruttokansantuotteen jopa viiden prosentin supistumiseen.

 "Naisten ja tyttöjen oikeudet ovat tärkeitä Afganistanin tulevaisuudelle", sanoi UNDP:n Aasian ja Tyynenmeren alueellisen toimiston johtaja Kanni Wignaraja. ”Koulutus on kaiken perusta ja yhtäläiset mahdollisuudet työllisyydessä ja palkansaannissa sitä seuraavana. UNDP nosti naisomisteisten yritysten tukemisen avustustoimien keskipisteeseen: Tuimme 34 000 naisomisteista pienyritystä. Tavoitteenamme on saavuttaa 50 000 naisten omistamaa yritystä tämän vuoden loppuun mennessä.”

UNDP on käynnistänyt osana YK:n yleisiä toimia aluekohtaisen ABADEI-elvyttämisohjelman. Ohjelman avulla UNDP työskentelee suoraan apua tarvitsevien afgaanien kanssa yhteisötasolla "käteistä rahaa työstä" –projektien (cash for work) ja toimeentulojärjestelyjen kautta ruokaturvan parantamiseksi. Ohjelman avulla tullaan tukemaan myös esimerkiksi yksityissektoria, rahoituspalveluja, teknistä ja ammatillista koulutusta, aurinkosähkön tuotantoa sekä terveydenhuoltojärjestelmiä.

"Afganistanilaisilta loppuvat aika ja resurssit. Afganistan tarvitsee tukea kansainväliseltä yhteisöltä herättääkseen henkiin paikalliset markkinat ja pienet yritykset, jotka toimivat Afganistanin talouden selkärankana, ”UNDP:n Afganistanin maajohtaja Abdallah Al Dardari sanoi.

One Year in Review: Afghanistan Since August 2021 -raportin keskeisimmät havainnot:

  • Vähimmäiskalorimäärän, ruokaköyhyyden välttämiseksi, sisältävän ruokakorin hinta on noussut 35 prosenttia elokuun 2021 jälkeen.

  • Lähes 700 000 työpaikkaa oli kadonnut vuoden 2022 puoliväliin mennessä.

  • Naiset ovat menettäneet yli 14 000 työpaikkaa opetusministeriössä tyttöjen koulunkäyntirajoitusten seurauksena. Tämä vastaa 82 prosenttia kaikista naisten menettämistä työpaikoista ministeriössä ja hallituksessa.

  • Supistunut laillinen talous on nostanut laittoman talouden osuuden 12–18 prosenttiin bruttokansantuotteesta, kun se vuosi sitten oli noin 9–14 prosenttia.

  • Vakava likviditeettikriisi on vaikuttanut rahoituspalveluihin; mikrorahoitussektori on lähes romahtanut ja suurin isku on kohdistunut köyhiin ja naispuolisiin lainanottajiin.

  • Lähes 20 miljoonaa ihmistä on kokenut kriittistä elintarviketurvattomuutta elokuusta 2021 lähtien, mikä on lähes kaksinkertainen määrä verrattuna kolmen edeltävän vuoden keskiarvoon.

  • Alle viisivuotiaita lapsia uhkaa vakava akuutti aliravitsemus etenkin Afganistanin eteläosissa.

Lue koko raportti täältä.