Vammaisten osallisuus on huomioitava paremmin kestävän kehityksen tavoitteissa

3. July 2023

Viime vuosien tapahtumat, mukaan lukien COVID-19-pandemia, ovat vaikuttaneet epäsuhtaisesti vammaisiin henkilöihin.

Kuva: UNDP Bangladesh/Fahad Kaizer

Tänä vuonna ohitamme puolivälin kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDGs) saavuttamisessa. Tavoitteet ovat osa kunnianhimoista ohjelmaa, joka pyrkii muuttamaan maailmaamme. Olemme aina tienneet, että tavoitteita ei voida saavuttaa ilman vammaisten henkilöiden osallistumista. Onhan lupaus olla jättämättä ketään jälkeen kestävän kehityksen tavoitteiden kulmakivi - aina köyhyydestä epätasa-arvoon ja ilmastonmuutoksesta terveyteen.


Valitettavasti puoliväliin mennessä saavutettu kehitys antaa aihetta huoleen. YK:n pääsihteeri ilmoitti äskettäin, että edistyminen 50 prosentissa tavoitteista on heikkoa ja riittämätöntä, ja yli 30 prosentissa tavoitteista edistys on pysähtynyt tai mennyt taaksepäin.


Entä mitä edistyksen puute kertoo meille vammaisten osallistamisesta? Huolestuttavasti hyvin vähän. Vaikka kestävän kehityksen tavoitteet ottavat vammaiset henkilöt huomioon, ei se näy riittävästi monitoroinnissa. Vain seitsemän 169 alatavoitteesta käsittelee suoraan vammaisten osallistamista ja vain kymmenen 231 indikaattorista edellyttää nimenomaisesti vammaisia koskevien tietojen erittelyä.


Vaikka tarkkaa dataa ei olisikaan saatavilla, vammaisten osallistamisen edistys on kyseenalaistettava. Vuonna 2023 maailmanlaajuisesti 1,3 miljardia vammaista henkilöä kohtaa edelleen erilaisia esteitä osallisuudelle.


On epäilemättä selvää, että vammaisten osallistumista edistävät konkreettiset toimet tarvitsevat uutta vauhtia, mutta on myös tärkeää muistaa, että elämme poikkeuksellisia ja haastavia aikoja. COVID-19-pandemia, tämän sukupolven suurin elinkustannuskriisi, ilmastonmuutos ja lisääntyvät konfliktit asettavat paineita yhteisöille ympäri maailmaa sellaisella voimalla ja nopeudella, jota harvoin olemme nähneet. Ja vaikka kaikki ihmiset voivatkin kärsiä näistä keskinäisesti riippuvaisista kriiseistä, ne eivät vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Kaikkein haavoittuvimmat väestöryhmät kantavat aina suurimman taakan, ja vammaiset henkilöt ovat kärsineet epäsuhtaisesti viime vuosien tapahtumista. 


Haasteista huolimatta vammaisten inkluusiota on saatu vahvistettua ympäri maailmaa. Jopa kaikkein haastavimmissa kriisitilanteissa, kuten Ukrainan sodan kohdalla, olemme huomanneet, että varhaisen vaiheen arvioinnit ovat saaneet vammaiset henkilöt, kansalaisyhteiskunnan ja hallituksen edustajat tulemaan yhteen muutoksen aikaansaamiseksi. Esimerkkinä tästä on YK:n kehitysohjelma UNDP:n tekemä arviointi, joka tarkastelee tiedon saavutettavuuden ja kriisitiedottamisen parantamista sekä vammaisten henkilöiden kohtaamia erityisiä vaikeuksia evakuoinnissa. Nämä yhteiset ponnistelut myös huomioivat, kuinka tärkeää on ottaa huomioon vammaisten tarpeet avunsaajina, mutta myös heidän osallistumisensa keskeisinä toimijoina humanitaarisen avunannon suunnitteluun.


Yhä parempi ymmärrys intersektionaalisuudesta ja tunnustus monien tekijöiden vaikutuksesta ihmisten kokemuksiin on myös saamassa jalansijaa ja on vaikuttavaa nähdä, miten vammaisjärjestöt ajavat tätä muutosta eteenpäin.


Globaalien ja kansallisten sitoumusten on kuitenkin pysyttävä muutoksen mukana. Maailmanlaajuisesti kestävän kehityksen tavoitteiden seurannassa on otettava entistä enemmän mukaan vammaisjärjestöjä. Lisäksi näille ryhmille tulee suunnata investointeja, jotta kestävän kehityksen tavoitteisiin sidotut  kapasiteetinvahvistamisohjelmat voivat laajentua. Ilman tätä vammaiset ja aliedustetut ryhmät joutuvat jatkamaan kamppailuaan osallistuakseen kansallisiin kestävän kehityksen suunnitelmiin.


Vammaisspesifin SDG-datan kerääminen on myös ensisijaisen tärkeää. Vammaiset henkilöt suljetaan usein ulos tiedonkeruuprosesseista, mikä johtaa siihen, että heidän näkökulmansa ovat aliedustettuja. Vammaisten henkilöiden ja heidän etujärjestöjensä kanssa suunnitellut tiedonkeruumekanismit, jotka kattavat muun muassa tiedot vammaisuuden eri tyypeistä, iästä ja sukupuolesta, ovat välttämättömiä, mutta tällä hetkellä puutteellisia.


Meidän on nopeutettava kansallisella tasolla YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen, joka pyrkii edistämään, suojelemaan ja takaamaan vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet, täytäntöönpanoa. Merkittäviä edistysaskeleita on otettu sen jälkeen, kun yleissopimus tuli voimaan vuonna 2008, mutta enemmän on tehtävä kehittämällä politiikkatoimia ja lainsäädäntökehyksiä tiiviissä yhteistyössä vammaisten henkilöiden ja heidän järjestöjensä kanssa. Tähän tarvitaan vahvaa poliittista tahtotilaa sekä resursseja. UNDP ja kansainvälinen vammaisliitto International Disability Alliance (IDA) työskentelevät yhdessä maailmanlaajuisten kumppaneiden kanssa tämän työn edistämiseksi, tunnustaen sen edellytykseksi kestävien kehityksen tavoitteiden saavuttamiselle.


Paljon on vielä tehtävää. Emme voi todella väittää edistyvämme, kun suurimmassa osassa maailmaa vammaiset henkilöt eivät edelleenkään pysty osallistumaan tasavertaisella ja merkityksellisellä tavalla ympäröivään maailmaan - kun heidän äänensä ei kuulu eikä heitä nähdä ohjelmissa, jotka on suunniteltu tukemaan heidän tarpeitaan, ja kun rakenteellisia esteitä heidän täysimääräiselle osallistumiselle yhteiskuntaan on yhä olemassa.


Tämä vuosi tarjoaa tärkeän hetken pohtia, arvioida saavutettua, mutta myös ennen kaikkea korjata kurssia. Vammaiset henkilöt ovat yksi maailman eniten syrjityistä ja ulossuljetuista väestöryhmistä. Tämän vääryyden korjaaminen on yksi tapa saada kestävän kehityksen tavoitteet ja Agenda 2030 takaisin raiteilleen. Tämä ei ole yhden ryhmän tai yhden maan tehtävä. Se vaatii yhteistyötä kaikilla tasoilla, poliittista tahtotilaa ja ehkä kaikkein tärkeimpänä - todellista yhteistyötä vammaisten henkilöiden ja heidän etujärjestöjensä kanssa - tunnustaen, että he ovat ne, jotka hyötyvät tai menettävät eniten otettavista edistysaskeleista.